TÄMÄ BLOGI OLI RAKKAUDELLA RAKENNELTU
Tänään, viisi vuotta, 3209 postausta
Onpa aika hurahtanut vikkelään.
Nämä bloggarivuodet ovat olleet niin hauskaa aikaa,
vaan nyt on aika uusien tuulien,
eli tämä onkin Romulyylin viimeinen postaus.
Päätöksen blogin lopettamisesta tein jo vuosi sitten,
mutta ajattelin kuitenkin, että pidänpä vielä vuoden, että saan 5 vuotta täyteen.
(ainut, kuka päätöksestäni tiesi, oli isäntä)
(ainut, kuka päätöksestäni tiesi, oli isäntä)
Aika moni muukin bloggari on tässä lähiaikoina lopetellut bloginsa;
blogin pito, vaikka niin mukavaa,mielenkiintoista ja antoisaa puuhaa onkin,
niin toisaalta on "aika kova homma" myös.
No,miksikö minä en postailisi vähemmän ja harvemmin...
se taas ei ole "minua",
se taas ei ole "minua",
sillä olen sellainen "täysillä vaan"-persoona.
Alun alkaen aloin opetella blogin pitoa siksi,
että ajattelin kirjoitella tänne kaikenlaista itsestäni, lähinnä lapsilleni,
"piirtääkseni" kuvaa heidän äidistään myös tyttönä, naisena, ihmisenä...
("puhtaaksikirjoittaa" vanhoja päiväkirjamerkintöjäni)
..ajatellen, että joskus tulevaisuudessa,
ehkä vuosien päästä, kun on etäisyyttä kertynyt..
he niitä juttujani sitten uudelleen lukisivat,
(näihin ajatuksiin olin taas päätynyt niin, kun pohdiskelin,
että kuinka paljon noin yleisesti ottaen tulee "tunnettua" omia vanhempiaan;
miten kaikki "kulki" ja mikä johti mihinkin; miksi he tekivät omia valintojaan
joko suunnitellusti, tai elämän niitä vain asettaen...
ja tällaiset "asiat" alkava kiinnostaa iän kertyessä "yhä enemmän",
ehkäpä vielä enemmän sitten, kun niitä ei voi enään kysellä.. )
("puhtaaksikirjoittaa" vanhoja päiväkirjamerkintöjäni)
..ajatellen, että joskus tulevaisuudessa,
ehkä vuosien päästä, kun on etäisyyttä kertynyt..
he niitä juttujani sitten uudelleen lukisivat,
(näihin ajatuksiin olin taas päätynyt niin, kun pohdiskelin,
että kuinka paljon noin yleisesti ottaen tulee "tunnettua" omia vanhempiaan;
miten kaikki "kulki" ja mikä johti mihinkin; miksi he tekivät omia valintojaan
joko suunnitellusti, tai elämän niitä vain asettaen...
ja tällaiset "asiat" alkava kiinnostaa iän kertyessä "yhä enemmän",
ehkäpä vielä enemmän sitten, kun niitä ei voi enään kysellä.. )
no, juu,
mutta tässä kävi kyllä niin, että enemmän sitä varsinaista tekstiä jäi "pöytälaatikkoon"
kuin tuli julkaistua,
mutta tässä kävi kyllä niin, että enemmän sitä varsinaista tekstiä jäi "pöytälaatikkoon"
kuin tuli julkaistua,
vaikka viime vuoden vaatekaappipostauksissani
"julkisesti" jonkun verran palailinkin menneisiin vuosiin ym.
(enpä tiedä kuinka paljon lapsukaiseni sitten tulevat niitä "piilotettuja" tekstejäni lukemaan..he-hee,
mutta itselleni on ollut "terapeuttista" käydä vaiheitani läpi
ja tarkastella siten itseäni vähän kuin "sivusta", valmiiden tekstieni avulla..
....nepä tuli sitten kirjoiteltua "pois" ja jatkan eteenpäin,
keskittyen "tähän päivään"...kirjoitellen vähän siitäkin.."piiloon"...sinne pöytälaatikkoon.☺)
"julkisesti" jonkun verran palailinkin menneisiin vuosiin ym.
(enpä tiedä kuinka paljon lapsukaiseni sitten tulevat niitä "piilotettuja" tekstejäni lukemaan..he-hee,
mutta itselleni on ollut "terapeuttista" käydä vaiheitani läpi
ja tarkastella siten itseäni vähän kuin "sivusta", valmiiden tekstieni avulla..
....nepä tuli sitten kirjoiteltua "pois" ja jatkan eteenpäin,
keskittyen "tähän päivään"...kirjoitellen vähän siitäkin.."piiloon"...sinne pöytälaatikkoon.☺)
Vaan miksi minulle oli tullut "yllättäen" tarve kertoa omasta elämästäni,
no, se oli tullut sairauteni myötä,
todellinen tietoisuus siitä, että "tämä kaikki ei olekkaan ikuista"
ikäänkuin "läjähti" tietoisuuteeni sairaudestani kuulutuani
ja varsinkin sitten kamppaillessani sen kanssa.
ja varsinkin sitten kamppaillessani sen kanssa.
Mutta nyt on siitä uutisesta kulunut ihan pian10 vuotta,
ja voin jo huokaista:
ja voin jo huokaista:
ekat 5 vuotta olivatkin yhtä myllerrystä,ja kun ne olivat kuluneet,
minulle "periaatteessa" annettiin "puhtaat" paperit,
(ja suunnilleen noihin aikoihin aloitin blogin pidon)
(ja suunnilleen noihin aikoihin aloitin blogin pidon)
vaikka toisaalta takaraivooni oli kyllä syötetty,
että vasta nämä seuraavat/viimeeksi kuluneet 5 vuotta ohitettuani,
että vasta nämä seuraavat/viimeeksi kuluneet 5 vuotta ohitettuani,
voin sanoa "selvinneeni" kaikesta..
(syövän laatu oli sellainen)
....ja nytpä siis myös nuo vuodet ovat takana päin.
(syövän laatu oli sellainen)
....ja nytpä siis myös nuo vuodet ovat takana päin.
En minä sairauttani ole enään aikoihin pelännyt
ja enkä ollenkaan ajattele sitä mörköä päivittäin,
tuskin nykyisin viikottainkaan,
mutta tottahan se kaikki oli ja kulkee mukanani loppuun saakka
(jos ei muuten, niin sairaudesta aiheutuneiden pysyvien vaivojen myötä)
(jos ei muuten, niin sairaudesta aiheutuneiden pysyvien vaivojen myötä)
No huh; nyt meni jo aika "syviin vesiin",
joten "kevennetään" vähän:
Pääpaino blogissani on sitten kuitenkin ollut erillaisilla tekeleilläni sekä sisustuspuolella:
eli vähän sellaista "liirum-laarumia ja hömpänpömppää"..ha-haa..
vaan, hömppää tai ei,
niin minulta kyseltiin useampaan kertaan kirjaa ompeluksistani/ askarteluistani.
niin minulta kyseltiin useampaan kertaan kirjaa ompeluksistani/ askarteluistani.
Aloinkin sitten puuhastella tulevan kirjani tiimoilta; kuvaten..kirjoittaen..
Parin ihanan ja avuliaan toimittajan kanssa keskusteltuani,
*kiitos Paula ja Ilona*
*kiitos Paula ja Ilona*
ja heille kirjaraakiletta näytettyäni,
he kehoittivat minua rohkeasti ottamaan kustantamoihin yhteyttä
ja hakemaan kirjalleni painamoa
mutta enpä kuitenkaan koskaan avannut yhdenkään kustantamon ovea,
ja nyt ajatus omasta kirjasta onkin jo hautautunut unholaan..
Mielenkiintoinen projekti sekin oli, ja kaikkihan mulla on tallella,
vaan "pöytälaatikkoon" jääkööt nekin...
(hmmm...täytyy sanoa, että pöytälaatikossani alkaa olla aika tungosta..he-hee.)
Blogimatkan varrella sain yllättäen myös erillaisia, jännittäviä
(jotkut mulle vähän liiankin jännittäviä☺) "tarjouksia":
minua pyydettiin mukaan tv-ohjelmaan...
maailman kuulun sisustuskirjailjan assistentti otti minuun yhteyttä..jne..
Pääsääntöisesti en kuitenkaan lähtenyt mihinkään "rumbaan" mukaan,
jotain poikkeusta lukuun ottamatta,
mutta olen ollut tosi otettu kaikesta tuosta
ja kiitän kaikkia minuun yhteyttä ottaneita!
Kiitän myös kaikista muista sähköposteista,
mitä olenkin runsaasti saanut:
ihania yllätyksiä jokainen!
♥
Ja sitten:
Suuri kiitos kaikille blogissani vaikkapa vain satunnaisesti piipahtaneille!
ja, ihan extrakiitoksen saatte tietysti te,
niin tutuksi ja rakkaiksi tulleet vierailijat,
ketkä olette muistaneet minua jo useamman vuoden ajan lähes päivittän.
KIITOS!
vaan "pöytälaatikkoon" jääkööt nekin...
(hmmm...täytyy sanoa, että pöytälaatikossani alkaa olla aika tungosta..he-hee.)
Blogimatkan varrella sain yllättäen myös erillaisia, jännittäviä
(jotkut mulle vähän liiankin jännittäviä☺) "tarjouksia":
minua pyydettiin mukaan tv-ohjelmaan...
maailman kuulun sisustuskirjailjan assistentti otti minuun yhteyttä..jne..
Pääsääntöisesti en kuitenkaan lähtenyt mihinkään "rumbaan" mukaan,
jotain poikkeusta lukuun ottamatta,
mutta olen ollut tosi otettu kaikesta tuosta
ja kiitän kaikkia minuun yhteyttä ottaneita!
Kiitän myös kaikista muista sähköposteista,
mitä olenkin runsaasti saanut:
ihania yllätyksiä jokainen!
♥
Ja sitten:
Suuri kiitos kaikille blogissani vaikkapa vain satunnaisesti piipahtaneille!
ja, ihan extrakiitoksen saatte tietysti te,
niin tutuksi ja rakkaiksi tulleet vierailijat,
ketkä olette muistaneet minua jo useamman vuoden ajan lähes päivittän.
KIITOS!
Vaan:
ja niinpä "tämä oli tässä".
Rauhaa ja rakkautta,Ystävät!
♥ terveisin Riitta Sinikka ♥
Jälkikirjoitus:
Romulyyli löytyy Facebooksista,
Pinterestistä, Instagramista
ja ehkäpä päivittelen kevään tullen myös puutarhablogiani...
niin että sometus ken ties jossain määrin jatkuu...
Jälkikirjoitus:
Romulyyli löytyy Facebooksista,
Pinterestistä, Instagramista
ja ehkäpä päivittelen kevään tullen myös puutarhablogiani...
niin että sometus ken ties jossain määrin jatkuu...
82 kommenttia:
Kiitos ja hyvää vuotta 2016!
Kiitos iloista mieltä tuottaneesta, upean värikkäästä blogista ja hyvää jatkoa sinulle!
Blogisi on aina ollut päivän ilonpilkku, väriläiskä ja piristys. Sun sinulle siitä huolimatta sydämestäni hengähdyksen tästä työstä. (Uskon, että jotakin korvaavaa saat tilalle.)
Kiitos näistä vuosista.
Kaikkea hyvää elämääsi ja Taivaan Isän hoivaa!
Hyvää jatkoa sinulle :)
*Sun= suon
Nyyh, jätät kyllä ison aukon tänne blogimaailmaan. Iloiset, värikkäät juttusi ovat olleet harmaankin päivän pelastus. Kaikkea hyvää jatkossa, ehkä myös jossain taas törmäillään :)
Hyvää jatkoa!
Kiitos, Riitta Sinikka, näistä vuosista, jotka ehdin blogiasi seurailla - se on ollut minulle väriterapiaa ja monen ankean päivän ilahduttaja!
Kaikkea hyvää sinulle elämään ja uusille poluille - olkoot askeleesi kevyet ja tuulet lempeät <3
Voi ei... mutta kiitos näistä ihanista postauksista, nyt tuli kyllä kyyneleet silmäkulmaan - onneksi et kokonaan jää pois ♥ ♥
Nyt kyllä tuli tippa linssiin ja toinenkin.. Sinun blogisi oli ensimmäinen johon tutustuin sattumalta viitisen vuotta sitten, kun eksyin blogistaniaan. On ollut ihanaa, enemmänkin kuin ihanaa lukea / katsella iloisia, veikeitä, värikkäitä juttujasi sekä kuviasi. Olen aina rakastanut tapaasi käyttää värejä..voih..tämä blogi on pelastanut monet ankeat aamut ja ne päivät/illat.. mutta kaunein kiitos Sinulle<3
Uusia polkuja pitkin kevein askelin!!
Kiitos näistä vuosista ja värikkäistä postauksista! Oikein hyvää jatkoa!
Ensimmäiseksi tuli mieleen, että ei voi olla totta...piti oikein uudestaan lukea!
Millä nyt päiväni aloitan, kun ei Romu Lyyliä enää ole..:((
Onneksi olen sentään facessa sinut löytänyt. Ymmärrän kyllä päätöksesi ja saman suuntaisia ajatuksia on minunkin mielessa liikuskellut, mutta päätöstä en ole vielä saanut aikaiseksi.
Kaikkea hyvää sinulle Riitta Sinikka♥♥
Kiitos ihanasta blogista piristävine kuvineen! Upeasti olet jaksanutkin blogia pitää yllä, itsellä se on vaan jäänyt yritykseksi. Kyllä tulee olemaan outoa kun ei tule väriterapiaa täältä mutta hienoa että Sinulle jää aikaa nyt muuhunkin <3. Loistava bloggaaja olet ollut!
Kiitos kaunis, mukavaa jatkoa elämääsi.
Hyvää vuotta 2016
Kiitos <3! Minäpä etsin sinut instasta ja saan näin jatkaa sinun ihania juttuja seuraten :-)!
Kiitos sinulle kun olet jaksanut jakaa kaikenlaista ihanaa meille lukijoille! Tämä oli blogi josta tuli aina niin hyvälle mielelle:)
Kaikkea hyvää sinulle ♥♥♥
Oikein hyvää jatkoa sinulle :)
Voi Riitta, sinun seurassasi olen "kulkenut" varmaan nämä viisi vuotta, mitä olen itsekin blogia pitänyt...haikealta tuntuu hyvästejä jättää.. Samalla tavoin itsekin rintasyövän jälkeen aloin blogia pitämään ja nyt on siitä vierähtänyt myös monia vuosia :) Kaikkea hyvää ja siunausta elmääsi blogi-ystäväni! <3:lla Sesse
Oi voi, ensin tuli harmistus ja pettymys, kun luin että lopetat blogisi. Se on ollut aina aamun piristysruiske, olen varmaan joka päivä kurkannut tänne. Ja satunnaisesti kommentoinutkin.
Olet kyllä todella ahkerasti tehnyt tätä, minä olen paaaaljon laiskempi! Kiitos kuitenkin näistä viidestä vuodesta ja kivaa, jos jaksat puutarhablogia vielä jatkaa.
Kaikkea hyvää elämääsi!
Kiitos piristävistä ja aina yhtä värikkäistä postauksista joilla olet blogimaailmaa ilahduttanut. The One and Only Romulyyli ♥ Jäämme kaipaamaan blogiasi ♥ Toivotavasti joskus kaivat kirjaidean uudelleen esiin pöytälaatikosta :) Sydämen pohjasta kaikkea hyvää ja ihania yllätyksiä tulevaisuuteesi!
Luulin / toivoin, että otsikko tarkoittaa jotain aivan muuta, jotain pienempää ja hauskaa juttua... sanaton ♥ Mutta ihananaa, että nuo 5 + 5 vuotta ovat sinulla onnellisesti ohitse ♥ Suuri kiitos sinulle näistä ihanista iloisista postauksista ja kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle!
Kiitos kauniista ja hauskoista postauksista ja hyvää jatkoa sulle, mitä sitten teetkin. Mukavaa ja hauskaa kuluvaa vuotta ja loppiasita!
Mahtavaa jatkoa ja inspiraation iloa muissa foorumeissa!
Kaikkea hyvää sinulle. Tämä on niin ihana hyvän mielen -blogi, että ikävä tulee.
Hey Riitta,
what a big change that you're going to quit this blog. Are you going to start something new (translate didn't catch that, whahaha)
Anyway, ik wish you all the best!
Love,
Lola
Kiitos sinulle Riitta -Sinikka monista ihanista päiväni piristeistä. Olen aina vieraillut säännöllisen epäsäännöllisesti ja olemmehan Face kavereita joten sielläkin olen seurannut. Kiitos näistä blogisi jutuista ja toivotan sinulle kaikkea hyvää elämääsi ♥♥
No olipa pommi...en ollut uskoa silmiäni... Tämä sinun blogisi on ollut aivan erilainen kaikkien muiden mielenkiintoisten joukossa; ihan omanlaisensa, piristävä poikkeus:) Riitta-Sinikka, toivon sinulle ja perheellesi oikein hyviä tulevia päiviä ja paljon iloa elämäänne!
Kiitos iloisesta ja värikkäästä blogista☺
Kaikkea hyvää uuteen ja tulevaan ❤
Kiitos ihanista blogivuosista rinnallasi! Samaa täälläkin harkinnassa, jospa lopetan.
voihan harmitus, vaikka toki ymmärrän pointtisi. moni tosiaan on lopettanut. Aikaahan tämä vie toden totta. Kaikkea hyvää sinulle ja toivottavasti vielä joskus "tapaamme". <3 KIITOS!
Riitta Sinikka, kiitokset jakamastasi hyvästä mielestä ja kaikesta kauniista! Toivomme Párekin kanssa sinulle kaikkea hyvää jatkossa.
Kiitos kaikista ihanista postauksistasi!
Kaikkea hyvää uusiin tuuliin <3!
Kiitos ihanasta väriterapiasta <3
Kaikkea hyvää jatkossa.
Kiitos ja kaikkea hyvä sinulle! <3
No kyllä tuli yllätyksenä, mutta onneksi jatkat facebookissa. Kaikkea hyvää sinulle <3
Kiitos iloisesta ja värikkäästä blogistasi :) Ehdin vasta tässä ehkä vuoden tai jotain olla lukijana, mutta mieleen olet painunut blogisi kanssa sinäkin aikana. Mukavaa jatkoa sinulle!
Qué linda muñeca, que tengas bien inicio de semana
Cariños
Taisit saada aika monen silmät kyyneliin.
Ikävä sinua jää :-( Värikkäitä, kauniita ja iloisia postauksiasi.
Ilouutinen kuulla, että olet selviytynyt vakavasta sairaudesta,
hieno juttu.
Elämässä on mentävä eteenpäin. Aikansa kutakin ja nyt on sitten tämän aika täysi.
Onnea uusille tuulille, teitpä sitten mitä tahansa. Hyvää terveyttä, elämäniloa edelleen ja kaikkea hyvää sinulle Riitta Sinikka ison sydämellisen halin myötä :-)
Iso päätös, ison ilon olen monesti saanut sivuiltasi, vaikka ihan jokapäivä en ole käynyt.
Ja koska en ole somessa, niin muistelen sinua sen ihanan voittamani tilkkutäkin loisteessa:)
Hyvää ja antoisaa jatkoa sinulle<3
Ohhoh. No voi sentään. Kiitos siis ihanista jutuistasi viiden vuoden ajalta!
No voi harmi kun lopetat!!!
Kaikkea hyvää tulevaan...
Kiitos näistä viidestä vuodesta ja kaikea hyvää jatkossa. Onneksi on Instagram....
Niin paljon olet antanut iloa ja ihania vihjeitä! ♥
Mä olen pökertynyt! Sanaton. Mikä sinänsä on kumma juttu kun jollei kukaan muu pälise niin sitten minä teen sen... Päällimmäisenä ajatuksenani on: KUMPA EDELLEEN MENISI 5 VUOTTA puhtailla pereilla!!! Jään kaipaamaan tätä värikylläisyyttä joka saa minut joka kerta täällä piipahtaessani hurmioon. Kuule Ritu! AJATTELEN SINNUU!!!
Voi harmi. Yhdyn aiempiin, että blogisi on ollut ihana väripilkku päivässä. Sinun oma tyylisi on niin persoonallista. Haikealta tuntuu mutta instassa sentään pääsee seurailemaan. Olen aina ajatellut että värien alla on jotain syvällistä. Sinulla olikin oma tarinasi. Tsemppiä kaikkeen ja runsaasti terveyttä tuleviin vuosiin ja vuosikymmeniin. Kaikkea hyvää sinulle ♥
Kiitos ihanasta blogista!
No nytpä sitten sanoitkin kerralla aika paljon, Riittaseni. Kai vähän johonkin suuntaan availet sitä pöytälaatikkoasi jatkossa? Onnea eteenpäin ja kiitos tähänastisista.
Onnea 5v blogille <3 Blogiasi on ollut ilo seurata ja niin monet ihanat piristävät kommentit olet itsekin omaani heittänyt joten kaipaus on suuri mutta toivotan sinulle antoisia uuden vuoden päiviä ja iloa <3
Tää blogi on ollu kyllä niin ihanan persoonallinen ja Värikäs. Kiitos, kun oot tätä kirjoitellu ja onnea uusiin tuuliin!
Kiitos ja mukavaa vuotta 2016.
Myös minulla ollut samanlaisia ajatuksia, mutta ... edelleen blogini jatkuu ...
Kiitokset Sinulle ♥ Ikävä tulee ♥ mutta onneksi on fb! Minulla ei näitä muita vempaimia ole! Onnellista Uutta Vuotta Sinulle toivottelen ♥
Kiitos myös sinulle ihanasta blogistasi, josta olen saanut voimia arkeen! ♥♥
niin, jokainen tekee omat ratkaisunsa, kyllä sun värikäs blogi on ollut silmän ilo värikyydessään ja hauskuudessaan. Hyvää jatkoa elämääsi :-)
Olet piristänyt minua usein värikkäillä postauksillasi!
***KIITOS-KIITOS-KIITOS***
Naamakirjassa tavataan ;)
Voi Romulyyli ♡ Itkuhan tässä tuli ♡
Kaikkea hyvää sinulle ♡
Voi eeiiii!!! Nyt vasta luin sun jäähyväispostauksen. Blogimaailma ei ole ikinä enää entisen kaltainen kun sinä et enää tee ihania leikkisiä ja värikkäitä postauksiasi! Kyynel silmäkulmassani heilutan sinulle ihana ystäväni ja toivon kaikkea ihanaa sinulle jatkossakin! Kiitos kiitos kiitos!!!
Hei, kiitos ihanan persoonallisista jutuista! Ihania ideoita, olet taitava! Kaikkea hyvää!
T. A-R
Kaikkea hyvää tuleviin seikkailuihin sinulle Riitta! <3
Kiitos mukavasta blogistasi ja kaikeka hyvää jatkossakin!
Ikävä tulee, toivottavasti jaksat puutarhablogia päivitellä. Se on lempparini. Kiitos näistä vuosista ja hyvää jatkoa!
Voih! :/ Mutta kunnioitan päätöstäsi. Kaikkea hyvää sinulle!
Happy New Year dear!
I love your Dolls :-)
And all your lovely lifegiving colours :-)
Ritta, your blog was always a happy place to visit. I will miss you and your sweet face and your dolls and your vivid colors and your enthusiasm. I hope this year brings you much peace and joy and love, my friend.
love, ~Sheri
Kiitos ihanasta väriterapiasta ja kaikkea hyvää elämääsi!
Kiitos iloisen mielen blogista, jossa on ollut kerta toisensa perään niin mukava vierailla! Harmi että lopetat, mutta aika aikaa kutakin. Onnellisia vuosia sinulle tulevaisuuteen!
Täytyy sanoa, että jään kyllä kaipaamaan. Blogisi on niin ainutlaatuinen, iloinen, värikäs lähes jokapäiväinen piriste, vaikka ei tulekaan joka päivä kommentoitua. Mutta kaikkea hyvää uusille tuulillesi :) Toki näen kuviasi edelleen Pinterestissä ja Facessa :)
tellement gai ,très joli
Kiitos R-S!
Ikävä tulee sinun pirtsakoita postauksiasi. Niitä on ollut ilo lueskella. Hyvää jatkoa.
Kiitos itsellesi, kiitos mukavasta blogista ja kivoista postauksista. Hyvää jatkoa! Hymyillään, kun tavataaan!
Voi Romulyyli ihanuuspakkaus, sinua jään kaipaamaan. <3 <3 <3
Voi sinä ihanuus. Sinä värikäs väripilkku blogimaailmassa. Minä olen mielessäni monta kertaa miettinyt lopettamista samasta syystä. Se vie aikaa, mutta sitten en vaan ole koskaan halunnutkaan luopus siitä kaikesta, minkä eteen olen tehnyt kovasti töitä. Itselläni alkoi jo 11. blogivuosi. Arvostan päätöstäsi. Toivon sinulle ihania hetkiä kaiken muun parissa. Sulla on olut niin ihana blogi. Me kuitekin varmaan nähdään muualla, kuin täällä sun blogissa jatkossa. Kiitos, kun olet niin paljon jakanut tätä värikästä maailmaasi.
Kiitos Riitta Sinikka niin ihanasta blogistasi ❤️
Olet tuonut kovin paljon iloa minunkin elämääni noilla valtavan elämänmyönteisillä postauksillasi ❤️
Hyvää jatkoa sinulle!!
Toivon niin kovasti kuulevani sinusta tuolla puutarhablogisi puolella :)
Kaunis kiitos Riitta Sinikka aina niin piristävistä ja iloisista postauksistasi. Kaikkea hyvää tuleviin päiviisi. Jätit suuren aukon lopettaessasi blogisi.
Kiitos sinulle ilosta jota olet blogissasi jakanut.
Kaikkea hyvää matkallasi, minne se sitten kuljettaakin.
lovley piczures♥
greetings
Dear Riitta,
I wish your Dreams come True...but miss you!!
Many Greeting
Vera
نقل أُثاث
شركة نقل اثاث
نقل اثاث بالهرم
أفضل شركةنقل اثاث بحلوان
نقل عفش بــ6أكتوبر
ونش رفع عفش
Voi onpa harmi kun jätät blogin,no elämässä on aina siirryttävä eteenpäin. Olen käynnyt lukemassa blogiasi silloin tällöin ja se on kiva,ihania värejä positiivisuutta tuonut minulle.
Kaikkea hyvää sinulle!
شركة تنظيف منازل بالرياض
ارخص شركة تنظيف منازل بالرياض
شركة تنظيف كنب بالرياض
شركة تنظيف ستائربالرياض
شركة تنظيف سجاد بالرياض
شركة تنظيف مكيفات بالرياض
افضل شركات مكافحة النمل الابيض بالرياض
ارخص شركة مكافحة حشرات بالرياض
Nino Nurmadi, S.Kom
Nino Nurmadi, S.Kom
Nino Nurmadi, S.Kom
Nino Nurmadi, S.Kom
Nino Nurmadi, S.Kom
Nino Nurmadi, S.Kom
Nino Nurmadi, S.Kom
Nino Nurmadi, S.Kom
Nino Nurmadi, S.Kom
I have seen that every person wants to express his feelings well but he is not able to express his feelings properly in words but the content you have written in your post is very beautiful, it seems that you have written your own words. feelings are expressed. Hi, you are a very beautiful post writer, similarly keep writing new posts in your life, our best wishes are with you. DLF Phase 3 premium girl
college girl gurgaon
beautiful Girl Gurgaon
online girl gurgaon
Gurugram Girl Number
prostitution girls gurugram
Online Girl Number Dehradun
Gurgaon girl number
housewife Gurgaon
I've read your article. Honestly, I've never read this type of informative and efficient article before.
I love to read your incoming blogs too. Really appreciate your work and dedication.
We have USA Digitizers to fulfill your digitizing needs.
Lähetä kommentti