'

'

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

MINÄ,JA MUN ESSU...



Heippa!



Essu..



ja kahvipannu..
kumpaa vain niistä  ajattelenkin,
niin minulle tulee iloinen ja lämmin mieli!


Postailin
lapsuuteni (yhdestä) kesäpäivästä näin:

"Blogissani muistelen siis välillä menneitäkin..tämä kuva on otettu 60-luvulla lapsuuskotini pihamaalla. Minä olen tuo vasemmalla oleva ja pienin. Kuvaa varten, menimme kaikki saman pöydän ääreen. Ne olivat erityisen hauskoja päiviä, kun sukulaiset Helsingistä saapuivat  viettämään kesäpäiviä kanssamme.Puutarhaan katettiin pöytiä. Äidillä oli tuollainen "jättiläiskahvipannu" ( sellaisena sen pienenä ajattelin). Kahvi maistui jo silloin hyvältä, varsinkin ulkona ( isä oli opettanut minut kahvinjuontiin kaksivuotiaana ja aikamonen kahvikissa minusta kehittyikin) . Naiset rupattelivat kuulumisia, suunnittelivat uusien räsymattojen kutomista... Mielessäni häivähdys hetkistä ; iloista puheensorinaa..pöytäliinan helmat heilahtavat kesätuulessa.. tuoretta pullaa..puhdas mekko..ruoho varpaiden alla..perhonen.."

Vanhassa kuvassa äitini essuineen, iso kahvipannu...




ja tietysti herkullisia leivonnaisia.



Niinpä-niin...


Myös Peppi Pitkätossu "kuului" lapsuuteeni
ja fanitan häntä yhä vaan

Tässä essussani "yhdistyvät" monet muistot ja hauskuudet.






12 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Niin hauska tuo essusi ♥ tuosta vanhasta ihanasta sukuvalokuvasta tuli ihan elokuva Suomisen perhe mieleeni, ihanan nostalgiset nuo tossut pojalla ♥

ritva kirjoitti...

Ihana essu sopii sinulle hyvin. ♥

Anja kirjoitti...

Ihana essu, samoin tuo valokuva ja siihen liittyvä tarina. <3

decorayadora kirjoitti...

Hi dear friend !! Que bonito y alegre delantal !! Espero que tengas un bendecido domingo cariños

AnniK kirjoitti...

Kiva essu ja hauska yhteensattuma, sillä ajattelin huomenna postata myös eräästä essusta :)

Marru kirjoitti...

Ihania muistoja... vanhat valokuvat... Peppi... kahvipannu... ja tietty suloinen Riitta Sinikka ♡

Saassa kirjoitti...

Kaunis ja iloinen essu.
Kuva niin tunnelmallinen. Muistan samanlaisia hetkiä lapsuudestani 60-luvulla kesämökillä. Kahvit juotiin ulkona aina kun vain sää salli.
Lapsista oli hauskaa olla yhdessä aikuisten kanssa :-)

Kivipellon Saila kirjoitti...

Ihana essu, Peppi kuuluu vieläkin suosikkeihini, reipas mimmi. Minäkin muistan nuo ihanat kahvihetket puutarhassa, kahvi tuoksui ja maistui siellä paljon paremmaltakin, nykyään tosin olen teeihminen!

PirjopauliinaL kirjoitti...

Vanhat valokuvat on niin ihania. Mahtava tuo peppi-essu!

Susanna kirjoitti...

ihana nostalginen kuva! Kiitos kun jaoit sen tunteen ja hetken meille muillekkin! Hieno on essusi myös ♥

Ilona Winebridge kirjoitti...

mahtava jättipannu, ihana kuva perheestäsi:)
essusi on tosi piristävä, nyt tekis heti mieli ommella itsellekkin uusi essu

Anonyymi kirjoitti...

Ihana essu<3