'

'

lauantai 11. toukokuuta 2013

WHITE → BLACK + white text




Heikun keikun!


Olen aina pitänyt mustista liitutauluista.




Innostuin joitain aikoja sitten maalaamaan tämän astiakaapin
 mustalla maalilla.
Keittiössä oli jo entuudestaan mustaksi, kiiltävällä Helmi-kalustemaalilla maalattu  senkki
ja astiakaappiinkin tuntui sopivan musta väri.
Tähän kaappiin käytin kuitenkin toista, vähän mattamaista, himmeäpintaista  maalia.
(maalin nimeä en nyt muista, mutta ostin Tarjoustalosta)



Valmis kaappi toikin mieleeni erään hauskan kaapin,
minkä olin jossakin kirjassa tai lehdessä  nähnyt:
liitutaulumaalilla maalatun
ja siihen oli liiduin kirjoiteltu täpösen täyteen tekstiä.
Vaikkei minun kaappini olekkaan varsinainen"liitutaulukaappi",
niin silti siihenkin kirjoittelu onnistui
ja tekstailinkin vähän "keittiömäisiä" juttuja..
 


Päädyssä on mausteisen puolukkakakun resepti:
se ohje onkin ollut mulla oppikoulun ajoilta asti, 
köksäntunnilla saatu ja hyväksi havaittu.
Kiitos opettajamme Mirkku!


Kun taas meidän lapsemme olivat pieniä,
meillä oli suuri kokoinen, itsemaalattu liitutaulu,
missä lapset pääsivät piirtelemään ripirinnan vierekkäin.
Lapsista se olikin kivaa
( oikeastan ei ollut mitään "varsinaista" liitutaulua,
vaan pitkä, lastulevytty seinä, oli puolesta välistä alaspäin
maalattu mustalla liitutaulumaalilla)


Tässä yllä astiakaappi  "ENNEN" ja lisää kuvia


Tällaiset höpinät ja kuvat tänään


OIKEIN ILOISTA PÄIVÄÄ!
  terveisin  Riitta Sinikka


20 kommenttia:

Nelli L kirjoitti...

Aivan ihana <3 kerta kaikkiaan...

Mun Tekemä kirjoitti...

Mahtava kaapin tuunaus =)

ritva kirjoitti...

Iloista päivää myös sinne ♥

Majan Molla kirjoitti...

Musta saa muut värit hehkumaan. Ihana kaappi.
Hyvää vikkonloppua!

Irmastiina kirjoitti...

Kaapista tuli mustana tosi hieno!

Sarin vaatekomeron kätköt kirjoitti...

Täydellisen ihana kaapista tuli! Aivan loistava! Aurinkoista lauantaita!

Lea - kiertoidea kirjoitti...

Tuo kaappi näyttää aika makoisalta! Minulla on kotona avaamaton purkki liitutaulumaalia (sikakallista, olisi ehkä pitänyt tehdä itse...) ja pohdiskelen maalaisinko sillä muutaman keittiön yläkaapeista. Tuntuu niin radikaalilta maalata jotakin mustaa, mutta kyllä tuo näyttää aika hyvältä! PS: Käyn laittamassa yhden noista kuvista pinterestiin :)

pirkko kirjoitti...

Hauska uudistus, tykkään kovasti :)

Tanni kirjoitti...

Wau - aivan mahtavan hieno! Hauska uudistus, ja uudistuu aina uudestaan ku kirjoittelee tai piirtelee jotakin kivaa! Upea on!Kivojen astioidenkin värit tulevat hauskasti esille!

Marika kirjoitti...

Siis tosi hieno!!

Francis kirjoitti...

Liebe Riitta,
wunderschön, der Schrank gefällt mir sehr!
Wünsche Dir morgen einen schönen Muttetag und ganz liebe Grüße
Marion

Sude kirjoitti...

Tuommoisen minäkin tarvitsisin =) Kirjoittaisin siihen kaikki pakolliset tehtävät, kuten kaappien siivous, lattian pesu y.m. ja pois sais pyyhkiä vasta sitten kun homma on suoritettu. Kun päivästä toiseen tuijottais "Pese lattia", niin eiköhän alkais jo kyllästyttää ja tulis hommaan alettua =D

sirkkis kirjoitti...

Tuo on kiva idea jolloin viestejä saa äkkiä merkattua ylös.

Helena kirjoitti...

Hauska kaappi! Mä olen tyytynyt vaan liimailemaan liitutaulutarraa seiniin, mutta ei se ole yhtä kivaa kun jää vähän ryppyjä sinne tänne :D

Marikki kirjoitti...

Hauska!:)
Iloista viikonloppua myös sinulle!♥

Kiki kirjoitti...

Ihana, ihana! Onpa upea lopputulos! Minäkin olen vähän haaveillut tuollaisesta!

Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua!

Marianne N kirjoitti...

Hieno kaappi!! Liitutaulumaali on vielä kokeilematta, mutta tekisi mieli jotain pientä kokeilla.

Riitta Sinikka kirjoitti...

Peipon pesä kirjoitti...

Aivan ihana kaappi!! Sulla on niin pirteä blogi ja kaikkea kivaa täällä, että lisäsin sut mun blogilistalle :)

sky-blu-pink kirjoitti...

I love the fact you can write on the cupboard -what a brilliant idea!