'

'

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

KINUSKIKASTIKETTA..



 Hei taas!

Jäätelö maistuu aina,
oli kesä,syksy,talvi tai kevät..




 Kun lapset olivat pieniä,
valmistin silloin tällöin kinuskikastiketta,
mikä oli namia jäätelön ja monen muunkin kanssa,
niin myös kakun tai leivosten päälle.
En ollutkaan aikoihin sitä keitellyt..
vaan nytpä tein.
Simppelin ohjeen olin joskus saanut jostain..
2 dl kermaa + 2 dl fariinisokeria 
keitetään hiljalleen (n. 20-30 min) kokoon
(hämmennellään kevyesti koko keittoajan)
eli kinuskikastikkeesta tulee pikkuhiljaa paksua.
Valmis!
Kuumana, tai hiukan jäähtyneenä,sitä on helppo kaataa tai levittää.
Täysin jäähtyneenä kastike jymähtää aikalailla,
mutta sitä voi sitten lusikoida..




 Netistä etsin kinuskikastikkeen ohjetta
ja huomasin, että niitähän onkin monenlaisia versioita.
Yleisesti sokerimäärät olivat pienempiä kuin tässä mun ohjeessani.
Ehkäpä ovat "juoksevampia" jäähtyessään..
 Ohjeita löytyy muun muassa täältä: KOTIKOKKI.net


Meillä tämä kastike tuli kuitenkin yleensä syötyä
ennen kuin oli päässyt täysin jäähtymään..hihii..

**********

ILOISTA PÄIVÄÄ!
♥  terveisin Riitta Sinikka ♥

20 kommenttia:

Melissa kirjoitti...

Kinuskikastike on meilläkin parasta herkkua...ja jäätelö on mieluinen jälkiruoka :D

Tuula kirjoitti...

Nam nam. Tuota täytyykin kokeilla vaikka viikonloppuna.

Hanneles bokparadis kirjoitti...

Nami!
Meitin pakaste rikki....

kosotäti kirjoitti...

Mikkää ei oo niin hyvvää ko kinuskikastike jäätelön päällä, nam.

Rouva Kivitikka kirjoitti...

Voi slurpsis! Pakko testata ;-D

Kristiina K kirjoitti...

Kinuskikastike (vähän lämmin) ja vaniljajäätelö! Sen parempaa ei ole!!!

Unknown kirjoitti...

Nam! :)

pirkko kirjoitti...

Slurps:) Empä edes muista, koska olen viimeksi saanut oikeaa kinuskikastiketta. Jäätelöä kylläkin, nyktin kipeenä se maistuu ;)

maarit kirjoitti...

En ole tainnut itse koskaan tehdä kinuskikastiketta .Mutta nyt ajattelin kyllä kokeilla,, kuulostaa niin hyvälle :)
Kylmä jätski ja lämmin kinuskikastike ,nam

Anja kirjoitti...

Kiitos ihanasta ohjeesta..en ole koskaan tehnyt kinuskikastiketta mutta nyt teen..
Tuli mieleen et totahan voipi kokeilla vaikka pakastemarjojen kanssa..sillei vaikka et ne marjat on hiven huurussa vielä ja kuumaa kastiketta päälle..nonni nyt meni ehdottamasti kokeiluun ja varmasti tavaksi asti niin herkullista :)

KAISU kirjoitti...

Nami nami, täytyypä kokeilla omatekoista eikä aina ottaa purkista valmista :)

Tillariina kirjoitti...

Kinuskikastike on n i i n hyvää! Onneksi meidän perilliset toivovat sitä säännöllisin välein vieläkin, vaikka ovat jo isoja!

Olen sellainen karkkisieppo, että "keksin" jo lapsena (8-vuotiaana) oman toffeeohjeen, jota teen vieläkin ja sekin on hyvää! Siitä mä olen ylpeä, että älysin jo niin pienenä laittaa sekaan hyppysellisen suolaa! :)

Leena kirjoitti...

Nam, herkulliset on kuvat, enpä ole minäkään vuosiin itse tehnyt kinuskikastiketta. Ohje lähtee tyttärelle, hän tekee kaiken itse, ei taida olla tätä ohjetta hänellä. Kiitoksia ♥

Sarin vaatekomeron kätköt kirjoitti...

Kiva kun laitoit ohjeen, olin jo unohtanut miten kinuskikastiketta tehdään! Pitäisi tehdä vielä vaniljakastike eilisen omppupiirakan kaveriksi...

P.S. Blogissani on sinulle pieni tunnustus, käy kurkkaamassa.

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Söisin jäätelöä vaikka, joka päivä...:)

Minttuli kirjoitti...

Nami, tätä teen usein ja jäisten karpaloiden kanssa se on niin hyvää myöskin, makea ja kirpeä samassa liitossa!
Mukavaa viikkoa!

RaijaAnnikki kirjoitti...

Kyllä se jäätelö vain on hyvää ja vielä kastikkeen kera. Wau ja maiskis.

anne kirjoitti...

Ihanaa, NAM!

Riitta Sinikka kirjoitti...

Kiitos mukavista kommenteista!

sky-blu-pink kirjoitti...

Delicious!