'

'

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Romuromantikon puutarhassa



Heippa!


Rappusilla äitienpäiväruusu,
muratteja ja ruukkuun istutettu norjanangervo.






Leikkimökin eteen istutetut norjanangervot alkavat kukkia.
 Leikkaan ne kukinnan jälkeen, olisi jo pitänyt..






Kotkansiipiä nousee hauskoin rullin.






Varaston ikkunalaudalla..






Vuorenkilven kukinto.






Vanha fillari, "kuusi-pojan" edessä,
 odottelee kesäkukkia tarakalle.





Varaston toinen ikkuna..
samaa romutyyliä..





Muratit on aina yhtä ihania..
vaikka pitkään olin tuomatta niitä kotiini,
sillä tätini oli joskus kertonut murattejen tuovan huonoa onnea taloon,
jos niitä kotiin toi,
mutta onneksi en sellaista yhtymää ole havainnut..




Istumapaikkoja siellä sun täällä..





Ruohosipulia on jo syöty tänä keväänä.





Jättipoimulehti ja vesipisarat.







Romutyylin puutarhassa on rakenneltu seinämiä
ikkunoineen ja ikkunalautoineen..





Punakärsämö ja piparminttu.





Kivi, sakset...muttei paperia..






Loistoangervo ja tulppaani.
 Aika monta tulppaania selvisi kuin selvisikin
kukkaan asti, vaikka jänis niitä popsikin..




Sammaloitunut kivi on tuotu metsästä
 ja näkyy pysyvän hyvänä
kukkapenkissäkin.
Piparminttu on kasvanut ja levinnyt kovasti,
vaikka istutin viime kesänä vain pienen alun.
Se siis kotiutui meidän romutyylin puutarhaan!

 **********

MUKAVAA TÄTÄ PÄIVÄÄ!
toivotellen Riitta Sinikka

3 kommenttia:

Neferi kirjoitti...

Kotkansiipi on minustakin mahtava kasvi ja tähän aikaan parhaimmillaan...meille teimme eilen koivuhaloista yhden seinämän....tuli hieno.

Mukavaa päivää.

Riitta Sinikka kirjoitti...

Heippa! Oi, seinämä on varmasti hieno!! Kotkansiiven pienen alun sain kerran äitini puutarhasta. Se on ahkera poikimaan ja nyt sitä mulla on kahdessa eri kohtaa ryhmänä. Tosi hieno kasvi. Olen ottanut myös luonnosta ojan varresta tavallista saniaista, sekin on kiva. Nyt odottelen, onnistuiko viime kesän osmankäämin siirto. Ihmetellään yhdessä upeaa luontoa! terveisin Riitta Sinikka.

Valua Kuvasa kirjoitti...

Vanha ruosteinen pyörä näyttää upealle ja varmasti sitten vielä paremmalle, kun se saa kyytiinsä kukkasia.:)